Kiekko-​Espoon raket­tialku ja Rimpisen torjunnat sysäsivät Tapparan ahdinkoon

Jääkiekon Liigan sarjanousija Kiekko-Espoo on voiton päässä puolivälieristä, sillä se löi perjantaina hallitsevan mestarin Tapparan 5–2 ja johtaa sarjaa voitoin 2–1.

Espoolaisten onnistuminen rakentui väkevän tehokkaalle alulle. Kahdella ylivoima- ja yhdellä tasakenttäosumalla isännät johtivat 3–0 jo 12. minuutilla.

Kiekko-Espoo sai vieraiden puolustukseen ratkaisevan murtuman, kun se sahasi shakkisiirtomaisilla syötöillä Tapparan alivoimanelikon välissä juonikkaasti.

Vierasjoukkueen pelaajat erehtyivät seuraamaan liiaksi kiekkoa. Joose Antonen hyödynsi tämän ja antoi ratkaisevan poikittaispassin vartiotta jääneelle Heikki Liedekselle, joka perjantaina ensimmäisenä laukoi kiekon maalivahti Filip Lindbergin taakse. Vain reilut viisi minuuttia myöhemmin Lindberg oli yllätetty jopa kahdesti uudestaan.

K-Espoon ensimmäinen voitto pudotuspelien 1. kierroksella Tapparasta pohjasi paljon maalivahti Petteri Rimpisen urotyömäisiin torjuntoihin. Nytkin venyttämistä riitti lopussa, kun Tappara kiri 3–2:een.

Tampereella pelatussa kakkoskamppailussa espoolaiset olivat kuin varjo edellisestä kamppailusta, joten Tappara rymisteli 6–1-murskavoittoon. Kolmannen mittelön pohjavaluksi muodostui tamperelaisten varhainen virhesuma ja Kiekko-Espoon ahnaan uskalias peli, mikä mahdollisti isännille pikaisesti kolmen maalin karun.