Palm Beach, Florida
Floridan suomalaisyhteisössä monet tukevat presidentti Donald Trumpia, vaikka eivät voi äänestää.
Trumpin kannattajat arvostelevat suomalaisten kritiikkiä Yhdysvaltain politiikkaa kohtaan.
Osa suomalaisista näkee Trumpin bisnestaustan myönteisenä, osa pitää häntä epäsopivana presidentiksi.
Ukrainan tilanne ei ole Floridan suomalaisten päähuolenaihe, monet uskovat Trumpin tuovan rauhan.
– Kalle!
– No? Täällä on Ilta-Sanomien haastattelu!
– On vai?
Istumme pienen leipomokahvilan ikkunapöydässä Kalle Harikon, 80, kanssa. Seuraan liittyy kahvilan omistaja Jouko Vaskivuo. Kello lähestyy aamukymmentä, ja pienen leipomon tiskillä on käynnissä päivän ruuhkaisin aika. Kuulumiset ehtii vaihtaa silti aina.
Viereisellä seinällä komeilee vanha Suomen kartta. Sinivalkoisessa julisteessa hehkutetaan sisua. Myynnissä on edullista ruisleipää, karjalanpiirakoita ja laskiaispullaa – sekä mantelimassalla että vadelmahillolla. Lukemiseksi löytyy seuralaiseni etunimikaiman eli Kalle Päätalon kirjoja.
Melkein voisi kuvitella olevansa aamukahvilla suomalaisella pikkupaikkakunnalla. Melkein. Sää on maaliskuussa kuitenkin sellainen, että tällaista ei näe nelostietä ajelemalla.
Porottava aamuaurinko lämmittää katuja. Palmujen varjoon on parkkeerattu hienoja autoja. Suomalainen iho on epätavanomaisen paahtunutta.
Floridan Lantanassa lähtee jälleen käyntiin kaunis päivä. Nyt ei kuitenkaan olla puhumassa säästä vaan presidentti Donald Trumpista.
– Meillä on ollut tämä paikka 25–26 vuotta. Tämä on kehittynyt tapaamispaikaksi, ja ennen tämä oli aamuisin aivan täynnä suomalaisia. Ei ole enää. Amerikkalaisia on nykyään enemmän kuin suomalaisia. Suomalaiset ovat vähentyneet joko luonnollisen poistuman kautta tai sitten he ovat muuttaneet takaisin Suomeen, Vaskivuo kertoo.
Jouko Vaskivuo omistaa pienen leipomokahvilan Palm Beachilla. Hän pitää itseään republikaanina, mutta Trumpia ”pellenä”.
Palm Beach Café on alueen suomalaisten kohtaamispaikka.
Kahvilasta saa muun muassa laskiaispullaa.
Vaikka yhteisö on kutistunut ja ikääntynyt, asuu Floridan itärannikolla yhä tuhansia suomalaisia. Yhteisö on keskittynyt erityisesti Palm Beachin piirikuntaan, Lantanan ja Lake Worthin kyliin. Yhteensä Floridassa arvioidaan asuvan jopa 25 000 suomalaista.
Floridassa asuu lukuisia talviasukkaita – siis ”lumilintuja”, kuten he itseään kutsuvat.
Joka aamu kahvilalla kuulee siis yhä suomea. Myyjä osaa sanoa, että munavoita ei tänään ole karjalanpiirakan kanssa, ja tietää jo ennen ilmeeni näkemistä, että olen pettynyt.
Tänne saavutaan paitsi herkkujen, myös paikallisten juorujen perässä. Niihin kuuluvat päivän kuumimmat uutiset.
”Suomalaisten pikkupoikien ei kannattaisi arvostella Amerikkaa.
Suomessa järkytyttiin Ukrainan presidentin Volodomyr Zelenskyin kohtelusta Valkoisessa talossa sekä sitä seuranneesta Trumpin päätöksestä asettaa Ukrainan saama sotilaallinen apu tauolle.
Floridan asukkaita suomalaisten järkytys ei jaksa yllättää.
– Suomalaisten pikkupoikien ei kannattaisi arvostella Amerikkaa. Tämä on niin iso maa, että täällä tapahtuu mitä vain. Trump on nyt vallassa ja sillä siisti. Sillä mennään, Harikko lataa.
Harikko on viettänyt talvensa Floridassa vuodesta 2001 asti. Hän teki uransa liikemiehenä ja on nyt eläkkeellä.
”Etelän veneeseen” hänet sai hyppäämään alkujaan suomalainen veropolitiikka, Harikon mielestä kohtuuton sellainen. Vaikka hän asuu nykyään suurimman osan vuodesta Suomessa, vetoaa yhdysvaltalainen politiikka häneen yhä suomalaista enemmän.
Trumpissa hän pitää tämän bisnestaustasta, mutta kutsuu presidenttiä silti ”valinnaksi kahden huonon välillä”. Itse hän ei saa äänestää Yhdysvalloissa.
– Kun valitaan yksi, niin se on tietysti Trump. Ei kai siinä muuta voi sanoa. Hän tarvitsisi vähän johdonmukaisuutta, mutta hän on hyvä liikemies.
Kalle Harikko kertoo matkanneensa elämänsä aikana 73:ssa eri maassa. Se tuo hänen mukaansa ymmärrystä elämästä
Harikko ei Floridassa ollessaan jaksa seurata Suomen uutisia. Trump on joutunut hänen mielestään Suomen mediassa vainon kohteeksi. Hän nostaa esimerkiksi seksuaalirikossyytökset.
Hänen mielestään suomalaiset eivät ymmärrä Yhdysvaltain tai maailman tapahtumia tarpeeksi, joten heidän ei pitäisi myöskään arvostella niitä.
– Ei Suomessa osata ajatella. Se on niin pieni kansa, että sen on ihan turha tulla tänne isoille kentille sähläämään.
Kahvilan omistaja, Vaskivuo, on Harikon kanssa eri mieltä.
Vuosikymmeniä perheyritystään vetänyt Vaskivuo on perinteisesti ollut republikaanien äänestäjä, mutta Trumpista hän ei pidä.
”Aikamoinen pelle.
Yrittäjänä Vaskivuo pyrkii jättäytymään kahvilassa käytävistä politiikkakeskusteluista pois. Trumpista näkemys kuitenkin löytyy kuin apteekin hyllyltä.
– Aikamoinen pelle. Hänhän päästelee suustaan sellaisia sammakoita, että välillä oikein ihmetyttää, miten mies siinä virassa voi puhua tuolla lailla.
– Olen puolueen ystävä, mutta joku raja. Joku tolkku. Hänestä on tullut kulttihahmo.
Floridan auringon alla selviää nopeasti, että Ukraina-uutiset eivät ole paikallisten asukkaiden pääuutisvirtaa.
Niin amerikkalaiset kuin paikalliset suomalaisetkaan eivät tunnu pitävän Trumpin Ukraina-linjaa samanlaisena käännekohtana kuin Suomessa.
Ukrainan käänteiden kanssa kilpailevat paikalliset uutiset, kuten raju lasku pörsseissä ja ja kanamunien hinta. Moni on kuitenkin myös sitä mieltä, että Trumpin nykyinen linja on tie rauhaan.
Näin uskoo Anne Tuomaala, 69. Hän osti talon Palm Beachin tuntumasta 26 vuotta sitten. Tuomaala pyöritti ennen silkkikukkia maahan tuovaa yritystä, mutta on nyt eläkkeellä.
Tuomaala kuuluu paikalliseen Sisu-tiimiin, joka järjestää paikallisella Suomi-talolla esimerkiksi esimerkiksi suomenkielisiä koulutunteja ja konsertteja.
Anne Tuomaalan intohimona on Sisu-tiimin toiminta, joka tuo suomalaista kulttuuria Palm Beachille. Hän järjestelee nyt suomenkielistä kirjastoa.
Tuomaala sanoo, ettei juuri seuraa politiikkaa. Ukrainan tilannetta hän kutsuu kuitenkin kauheaksi.
– Lapsesta asti ollaan pelätty, koska Venäjä hyökkää. En olisi ikinä uskonut, että uhka voi tulla näin pian näin lähelle.
– Toivon, että Trump saa rauhan aikaiseksi. Kukaan muu ei ole vielä puhunut rauhasta mitään.
”Vance oli kaikista pahin.
Tuomaala hämmästelee, miksi Trumpista puhutaan niin kielteisesti.
– Olen ollut Trumpin kannalla koko ajan, vaikka kaikki vihaavat häntä Suomessa.
Hän seurasi Trumpin ja Zelenskyin tapaamista uutisista. Tuomaala kuvailee sitä katastrofiksi, johon suurin syypää oli hänen mukaansa varapresidentti J. D. Vance.
– Vance oli kaikista pahin. Ja hänen jälkeensä Zelenskyi hermostui. Minusta on hassua, että Trump sai siitä syyt niskoilleen. Mutta totta kai he työskentelevät yhdessä Vancen kanssa. Olihan se noloa heille.
Tuomaalan ajatukset amerikkalaisesta politiikasta muovautuivat, kun hän asui nuorempana Floridassa kahdeksan vuotta putkeen. Hänestä Trump oli demokraattien Kamala Harrisia parempi valinta, vaikka ei pidäkään ”kaikista Trumpin laukomisista”.
– Täällä on ihan kamalan kallista asua, kohta kalliimpaa kuin Suomessa. Kun Trump oli presidentti, niin ihmiset voivat paremmin. Uskon ja toivon, että se tapahtuu nytkin.
– Mutta nyt kaikki ajatukset ja keskittyminen menee sotajuttuihin.
Trumpista riittää Palm Beachilla puhetta siksikin, että tämä lienee hänelle tärkein paikka heti Washingtonin jälkeen. Presidentti viettää paljon aikaa Mar-a-lagon kartanossaan Palm Beachin saaren pohjoiskärjessä.
Poliisisaattueet, tiesulut ja helikopterit ovat tuttu näky ennen niin rauhallisella ranta-asuinalueella. Osaa liikenneruuhkat turhauttavat, osan mielestä presidentin läsnäolo on hienoa. Osa puolestaan on täysin kyllästynyt nykypolitiikkaan ja poliitikkoihin.
– Molemmat puolueet ovat vain rahan perässä, sanoo Riitta Nurminen, 78.
Nurminen on asunut Yhdysvalloissa kahdeksan vuotta. Hän hakee parhaillaan kansalaisuutta.
Nurminen pitää Trumpia enemmänkin bisnesmiehenä kuin poliitikkona.
Trump herättää hänessä ristiriitaisia tunteita. Seuraavissa vaaleissa hän toivoo voivansa äänestää republikaaneja, jos he asettavat Trumpia maltillisemman ehdokkaan.
– Demokraateista on tullut woke-puolue, joka ei ymmärrä tavallista kansaa enää lainkaan. Republikaanit ovat maanläheisempiä. He haluavat, että on kaksi sukupuolta ja perusarvot. He myös ymmärtävät, että kaikki maahanmuuttajat eivät ole ahkeria työntekijöitä vaan kyllä siellä on joukossa myös rikollisia.
”Olen aina sen puolella, jota potkitaan päähän.
Vaikka Nurminen sanoo, että ei tue Trumpia, hän sanoo presidentin saavan silti hänen sympatiansa. Suomalaismedian uutisointia Trumpista hänen on vaikea käsittää.
– Varsinkin ensimmäisellä kaudella hänen maineensa mustattiin ympäri maailmaa, ihan turhaan ja tahallisesti.
– Olen aina sen puolella, jota potkitaan päähän. Jos koulun pihassa on tappelu ja siellä yhtä hakataan, niin minä menen automaattisesti sen puolelle, hän sanoo verraten Trumpia koulukiusattuun.
Nurmisen mielestä kaksipuoluejärjestelmä on Yhdysvalloissa ongelmallinen. Sen tai sen tuoman päättäjän kritisoiminen ei hänen mielestään silti kuulu suomalaisille tai muillekaan eurooppalaisille.
– Trump on bisnesmies. Hän ei ole diplomaatti, hän ei ole poliitikko. Suusta pääsee välillä yhtä sun toista.
– Trump ei ole Suomen presidentti, hän ei ole Euroopan presidentti, vaan hän on Amerikan presidentti. Hän ei myöskään ole maailman presidentti. Pitää aina muistaa, että hän on Amerikan presidentti.
Nyt Trumpin politiikka vaikuttaa kuitenkin myös ratkaisevasti Euroopan turvallisuuteen.
Jos Nurminen saisi neuvoa Trumpia yhdessä asiassa, hän varoittaisi tätä Venäjän presidentistä Vladimir Putinista. Älä luota siihen mieheen, Nurminen sanoisi Yhdysvaltain presidentille.
– Rauhan Trump varmasti saa, mutta toivon myös, että rauha olisi reilu Ukrainalle.
Suomessa pitäisi Nurmisen mielestä keskittyä nyt omaan maahan, jossa hänen mielestään pitäisi laskea kansanedustajien palkkoja ja hoitaa oma talous kuntoon.
Golf on suosittu harrastus Palm Beachin alueella.
Suomi-talon keittiössä haisee tuore pulla. Uunin äärellä häärää Jari K. Sillanpää.
Sillanpää on kuunnellut sivukorvalla muiden suomalaisten keskustelua amerikkalaispolitiikasta.
Hänelle tulee Trumpista mieleen tällä hetkellä kysymysmerkki: ei voida vielä tietää presidentin päätösten seurauksia. Ukrainan sodan ohella maan tilaan vaikuttavat merkittävät tuontitullit sekä Elon Muskin johdolla läpi runnotut hallinnon uudistukset.
Suomi-talolla järjestetään suomenkielisiä koulutunteja ja konsertteja.
Suomi-talolla sijaitsee Finlandia-Boulevard.
Sillanpään mielestä dramaattisissa ensimmäisissä kuukausissa varjoon on jäänyt politiikan myönteiset mahdollisuudet.
– Suomessa näkyy vain kriittiset otsikot ja huonot vaikutukset. Mutta Trump tekee täällä paljon muutakin.
– Täällä on puhuttu työllisyydestä ja laman tulemisesta, mutta en näe, että mitään lamaa on tulossa. Työttömyys on vain neljä prosenttia, ja joka paikassa on ilmoituksia, joissa haetaan henkilökuntaa.
Sillanpää on työskennellyt 20 vuotta yrittäjänä. Hän viettää talvensa Floridassa. Jos hän olisi saanut äänestää, hän olisi antanut äänensä Trumpille.
Jari K. Sillanpää on toiminut myös Mäntsälän kokoomuksen puheenjohtajana. Nyt hän viettää talvet Floridassa.
Sillanpäähän on tehnyt vaikutuksen erityisesti Trumpin maahanmuuttopolitiikka. Hänen mukaansa sen tarpeen näkee ympärillään asuessaan Yhdysvalloissa.
– Uutisissa ei näy, kuinka paljon tänne tulee kiinalaisia laittomasti. Heitä tulee melkein enemmän kuin latinoja Meksikon kautta. Kyllä sen pitäisi olla harkitumpaa, eikä niin, että tuosta noin vaan voi kävellä ja tulla tänne.
Sillanpää näkisi silti mielellään Yhdysvalloissa Suomen kaltaista, kunnioittavaa vaalikampanjointia.
”Trumpin tyyli on se, että hän laukoo asioita.
Trumpin puheet eivät aina häntä miellytä. Niitä on Sillanpään mielestä kuitenkin ylitulkittu Suomessa.
Esimerkiksi Zelenskyin vierailussa hänen mielestään oli ”väärinkäsityksiä puolin ja toisin”. Sillanpää ei usko, että Trump on muuttamassa Naton toimintaa radikaalisti tai pettämässä Ukrainaa.
– Trumpin tyyli on se, että hän laukoo asioita. Siellä tulee pieniä lapsuksia välillä, niitä tulee itse kullekin.
Trumpista jää Sillanpään mielestä Suomen uutisissa näkemättä pehmeämpi puoli.
– Kun Trump teki vaalikampanjaa, häntä ympäröi aina sellainen 15–20 henkeä, joita hän kiitti nimeltä ja kiitti heidän työtään. Hän huomioi aina ihmisiä. Mutta ei niitä koskaan Suomessa näytetä.