Neljä poliisia kuoli maanantaina ampumavälikohtauksessa Yhdysvaltain Pohjois-Carolinassa sijaitsevassa Charlotten kaupungissa. Lisäksi neljä poliisia haavoittui.
Asiasta kertovat muun muassa yhdysvaltalaiset uutiskanavat CNN ja CBS News.
Myös epäilty ampuja kuoli ampumavälikohtauksessa.
Poliisin mukaan viranomaiset olivat tekemässä kotietsintää rikoksista epäillyn ihmisen kotiin, kun tilanne sai alkunsa. Viranomaiset ottivat talosta kiinni kaksi muuta henkilöä, joiden osuutta tapahtuneeseen tutkitaan.
Piiritys kesti noin kolme tuntia. Yhdysvaltain oikeusministeriön mukaan ampumisessa kuoli ainakin yksi liittovaltion apulaisseriffi.
Charlotte-Mecklenburgin poliisin mukaan tukena oli SWAT-ryhmä.