Suomen ulkoministeriö on päivittänyt matkustustiedotettaan Yhdysvaltoihin.

Päivityksen mukaan voimassa oleva ESTA tai viisumi eivät anna välttämättä oikeutta maahantuloon Yhdysvaltoihin maan tiukentuneen maahantulopolitiikan vuoksi.

Oleskeluajan ylitys tai virheellisten tietojen antaminen oleskelun tarkoituksesta voivat johtaa pidätykseen tai maasta karkottamiseen.

Trump estää transihmisten matkustamisen

Yhdysvaltain viisumin tai ESTA:n hakemisen säännöt ovat tiukentuneet Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätösten myötä.

Helmikuun 24. päivä Yhdysvallat on antanut toimeenpanomääräyksen, jonka mukaan Yhdysvaltojen ESTA:a tai viisumia hakevan on jatkossa ilmoitettava sukupuolekseen joko ”mies” tai ”nainen”.

Määräyksen mukaan hakijan on hakemuksessa ilmoitettava syntymähetkellä vahvistettu sukupuolensa. Taustalla on Trumpin 5. helmikuuta asettama toimeenpanomääräys, joka kieltää transnaisia kilpailemasta naisten urheilussa.

Jos hakijan nykyinen passiin merkitty sukupuoli poikkeaa hänen syntymässä vahvistetusta sukupuolestaan, Yhdysvaltojen viranomaiset voivat evätä luvan maahantuloon.

Suomen ulkoministeriö suosittelee varmistamaan maahantulon edellytykset etukäteen Yhdysvaltain viranomaisilta.

Suomen passissa ei ole sukupuolimerkintää X. Jos esimerkiksi kaksoiskansalaisella on passi, jossa X-merkintä on, hänen on hyvä varmistaa maahantulon edellytykset etukäteen Yhdysvaltain viranomaisilta.