Vanhat iskelmätekstit eivät ole harmittomia ja viattomia, vaan niiden voidaan katsoa normalisoivan rasismia ja ylläpitävän stereotyyppisiä toiseuttavia ja eksotisoivia ennakkoluuloja.
Tämä ilmenee Jyväskylän yliopiston väitöstutkimuksesta.
FM Harto Hänninen tutki 245 vanhaa suomenkielistä laulua, jotka sijoittuvat Afrikkaan, Lähi-itään tai Aasiaan.
Hänninen on populaarikulttuuriin erikoistunut kulttuuritoimittaja, tietokirjailija ja kirjallisuudentutkija.
Lauluja analysoitiin jälkikoloniaalisesta näkökulmasta nostaen esiin niiden tavan kuvata ihmisiä ja kulttuureja: mitä kaukaisten seutujen ihmiset lauluissa tekevät, millaisiksi heidät ja heidän tapansa kuvataan.
Lisäksi väitös analysoi laulujen tapahtumapaikkoja: millä tavalla tuntemattomampien seutujen luonto, kaupungit ja maamerkit esitellään, ja millaisia viestejä ne kantavat.
Analyyseistä käy yliopiston tiedotteen mukaan ilmi, että räikeimmillään rasismi näyttäytyy Saharan eteläpuolista Afrikkaa kuvaavissa lauluissa, joissa toistetaan n-sanaa ja pelotellaan kannibalismilla ja primitiivisillä rummutuksilla.
Laulujen Afrikassa ei juurikaan esiinny sivistystä tai urbaaneja elämänmuotoja Saharan ja Kapkaupungin välisellä alueella.
Afrikkalaiset kielet ja tavat esitellään lapsellisina ja hassuina.
Lähi-itään sijoittuvien laulujen aiheiden pääpaino on joko hiekka-aavikkojen keitaissa ja karavaaneissa tai suurissa haaremeissa, joissa useimmiten ryöstetty neito itkee kaipuutaan öisen ristikkoikkunan takana.
Aasiaan sijoittuvien laulujen keskeisimmät tapahtumapaikat ovat Intia, Kiina ja Japani.
Laulujen kiinalaiset esitetään usein hieman epäilyttävässä valossa, varkaina tai huumeiden käyttäjinä.
Japanilaiset puolestaan kuvaillaan lauluissa yksinäisiksi ja melankolisiksi.
– Suomalainen, länsimainen maailmanjärjestys ja kulttuuri asettuvat lauluissa poikkeuksetta afrikkalaisen tai orientaalisen elämäntavan ja kulttuurin yläpuolelle, hyväksyttäväksi normiksi ja mittapuuksi, johon toiseutettuja seutuja asukkaineen verrataan, Hänninen kertoo.