Kreikassa on yli 200 asuttua saarta. Tutkittavaa siis riittää. Mutta mikä Kreikan saarista on paras? Iltalehden lukijat olivat asiasta varsi yksimielisiä. Kreeta kahmi kahmi noin kolmanneksen kaikista annetuista äänistä.

Lukijat kuvasivat Kreetaa muun muassa näin.

”Kreeta on kooltaan iso ja sieltä löytää kaikkea: vanhaa kulttuuria, kaupunkeja, vuoristokyliä, hiekkarantoja, veneretkiä, herkullista ruokaa kaikenlaisille syöjille, kapeita kujia ja suurta luontoa. Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille.”

”Kreeta. Upeat maisemat ja pikku kylät, joita tulee koko ajan vastaan, kun kävelee rinteitä ylös. Tielle kaareutuvat appelsiinipuut, joiden hedelmät huutaa: " ota minut ". Appelsiinien maku, kun mehu valuu sormiesi välistä ja on auringon kypsyttämien hedelmien aatelia. Kohteliaisuus ja sydämellisyys saaren asukkailta, vaikka kaikkia turistimaita uhkaa liika turismi. Kreikka on ylivoimaisesti upein maa, missä edelleen otetaan turistit vastaan ystävällisesti ja aidosti. Siitä kiitos heille.”

”Kreeta on ehdottomasti paras tähänastisista. Iso saari, paljon nähtävää. Vaikka on käyty kahdesti, vielä on paljon saarta näkemättä. Santorini oli pettymys, aivan ylimainostettu ja ahdas turistirysä. Rodos ja Kos olivat ihan keskivertoja. Silti kaikille on ollut yhteistä hyvä palvelu ja ruoka, paitsi kerran Santorinin väärä valinta lounaaksi eli mauton pastitsio, ja korona-aikaan asiakkaita kyykyttänyt hotla. Erityisesti Kreetalla on todella ystävällistä väkeä. Kaikille saarille tosin on yhteistä maanteillä tolkuttomasti kaahaava paikallisväestö.”

”Kreeta, siellä pääsee autolla hyvin liikkeelle katsomaan myös ns maaseutua. Siellä on kivasti eri värit keväälle, keskikesällä ja syksylle kukkien muodossa.”

”Kreeta, ihania hiekkarantoja pitkälle saa kävellä ennen kuin on syvää.”

”Vuodessa tehdään 2–3 lomareissua Kreikkaan, ollaan käyty kuudellatoista eri saarella ja ykköseksi on noussut Kreeta monipuolisuuden ja kokonsa takia, siellä käydään joka vuosi vähintään kerran. Parasta Kreikassa on ruoka, syödään yleensä sellaisessa ravintolassa jossa on elävää musiikkia. Tarkoitan tietenkin kreikkalaista musiikkia. Ensimmäisen kerran käytiin joskus 1990-luvun alussa ja siitä se lähti.”

”Olemme käyneet ennen lapsia Kreetalla ja nyt lasten kanssa neljästi. Aina vain takuuvarma sään, ruoan ja tunnelman puolesta. Saarella on valtavasti nähtävää ja koettavaa, joka reissulla löytyy uutta katseltavaa. Olemme yrittäneet käydä välillä muuallakin (mm. Kypros ja Mallorca), mutta pettyneet näihin, jonka vuoksi on tullut palattua Kreetalle.”

Rodoksessa viehättävät monipuolisuus ja ystävällinen palvelu. Adobe Stock / AOP

Tuttu ja turvallinen Rodos

Kreetan jälkeen seuraavaksi eniten ääniä sai Rodos.

”Rhodos. Ystävällinen palvelu paikasta riippumatta, kauniit rannat, lämmin uimavesi, ystävällinen rantapalvelu, hedelmät, ihana ilmasto, mukava vanha kaupunki, paljon katsottavaa ja koettavaa, kivat iltaravintolat ja tanssipaikat, hyviä ja vaihtelevia ravintoloita paljon, sopiva hintataso, suomalaisista turisteista pidetään, hyvä tunnelma, rauhallinen ja hyvä paikka, parhaat lomamuistot yhdessä mieheni kanssa.. Kaipaan sinne aina uudelleen.”

”Rodos. Paljon nähtävää. Myös lapsille. Muurien ympäröimä vanha kaupunki, puisto riikinkukkoineen, Lindos ja Rodoksen kaupungin amfiteatteri ja itse kukkula. Myös 100 palmun aukio. Myös hyvä uimaranta.”

”Rodos, kaunis, monenmoista nähtävää ja koettavaa, hyvä ilmasto ja paras opas, mitä monilla matkoillani olen kokenut. Olimme ravintolassa syömässä ryhmän kanssa, ja hän oli huomannut etten juo viiniä ja hommasi minulle buumerille Tripin, teki miellyttävän ja iloisen mielen koko matkan ajaksi, mielestäni paras kohden monen lomamatkojeni jälkeen.”

”Rodos on tuttu ja turvallinen.”

”Rodos/Kremastin alue, voi elää kuin kotonaan. Olin viime kesänä Kremastissa 8 viikkoa ja kaupungissa 2 viikkoa. Olen varannut jo 4 viikkoa Kremastin alueelle. Rodoksella olen käynyt ensimmäisen kerran 36 v. sitten.”

Tuntemattomammat helmet

Iltalehden lukijat mainitsivat myös liudan saaria, joista osa on suomalaisille vielä tuntemattomampia. Näihin helmiin kannattaa lukijoiden mielestä ehdottomasti tutustua.

”Kefalonia ehdottomasti. Saaren valon voi aistia vain paikalla käydessä. Poikkeaa myös positiivisella tavalla niin sanotuista turistisaarista.”

Kefalonia sopii rannoista ja luonnosta nauttivalle matkailijalle. Adobe Stock / AOP

”Lefkas. Rannat, eritoten Egremni ja Porto Katsiki tekivät vaikutuksen ensimmäisellä reissulla. Nidrin kylä, sekä Vassiliki ja Agios Nikitas. Saarelta löytyy jokaiselle. Lefkas on myös tarpeeksi pieni saari, jonka ympäri voi ajaa päivässä. Ympäriajon aikana ehtii pysähtyä välillä syömään ja uimaan sekä nauttimaan huikeista maisemista.”

”Thassos ehdottomasti, pieni rauhallinen ja kaunis saari. Auto kannattaa vuokrata ja ajaa saaren ympäri mielettömiä maisemia.”

”Leros, ehdottomasti. Saaren rauhallisuus ja parhaat ystävät koko Kreikassa sanon tehtyäni n.35 reissua eri puolille maata.”

”Isoimman vaikutuksen tehnyt Samos kokonaisuudessaan pienuutensa ja turvallisuutensa vuoksi. Matkat ovat lyhyet ja vaihtoehtoja löytyy kaupunkielämästä pikkukyliin. Matkailin Samoksella ystävän kanssa ja saaren kaupunki Kokkari teki söpöydessään suuren vaikutuksen. Meidän hotelli oli Kokkarin pääkadulla ja 30 metriä rannalta. Vaatimatonta mutta sydämellistä lämmintä palvelua koko matkan ajan.”

”Lipsi oli aivan upea. Upea, "Karibian" ranta, paljon sinivalkoisia kirkkoja, käveltävä, edulliset taksit.”

Mamma Mia -elokuva kuvattiin Skopeloksen saarella. Adobe Stock / AOP

”Skiathos! Ehdottomasti. Kaunis pieni saari loistavine rantoineen, palveluineen ja ruokineen. Monipuolisia retkiä myös muille saarille ja mantereelle.”

”Skopelos. Maisemat, upeita rauhallisia rantoja sekä snorklauspaikkoja, nähtävyydet, mm. Mamma mia -elokuvan kirkko ja muita kuvauspaikkoja. Tavernat, Skopeloksen kaupunki.”