Huono suuhygienia ja suun sairaudet voivat vaikuttaa vakavien sairauksien, kuten aivoinfarktin riskiin.

Hammasvälien puhdistaminen säännöllisesti voi vähentää tätä riskiä jopa yli 40 prosenttia, todetaan amerikkalaistutkimuksessa.

Sen mukaan hammasvälien puhdistaminen hammaslangalla vähintään kerran viikossa liittyy pienempään aivohalvausriskiin. Vielä suurempi vaikutus voidaan saada, jos hammasvälejä puhdistetaan tätäkin useammin.

Tutkijoiden tavoitteena oli selvittää, miten suuhygienian toimenpiteet, hammasvälien puhdistaminen, hampaiden harjaus ja säännölliset hammaslääkärikäynnit vaikuttavat aivohalvauksen ehkäisyssä.

Tutkimuksessa seurattiin yli 6 000:ta osallistujaa 25 vuoden ajan. Heidän hammashoitorutiinejaan sekä yleistä terveydentilaansa seurattiin kyselyjen avulla.

Aivohalvausten riskiä voivat lisätä monet tekijät, kuten korkea verenpaine ja kolesteroli, diabetes ja valtimosairaudet.

Tutkimuksen mukaan säännöllisillä lankaajilla aivovaltimon tukoksesta johtuvan aivohalvauksen riski oli 22 prosenttia pienempi. Eteisvärinästä johtuvien aivohalvauksien riski taas oli 12 prosenttia pienempi. Suurin hyöty saatiin sydämestä lähteneiden verihyytymien aiheuttamien aivohalvauksien riskissä: se oli 44 prosenttia pienempi kuin niillä, jotka eivät puhdistaneet hammasvälejään.

– Yhteys oli riippumaton muista hampaiden hoitotavoista: säännöllisestä harjauksesta, rutiininomaisista hammaslääkärikäynneistä tai muusta suuhygieniakäyttäytymisestä, tutkijat toteavat.

Hampaiden harjauksen yhteydessä tehtävä hammasvälien puhdistus kannattaa ottaa tavaksi lapsesta asti. Hammasvälien puhdistusta suositellaan päivittäin. Adobe stock/AOP

Helppo ja halpa

Tutkijoiden mukaan hammaslangan käyttö voi pienentää aivohalvausriskiä vähentämällä suun infektioita ja tulehdusta. Hammaslangan käyttö on heidän mukaansa tapa, joka on helppo omaksua, se on edullinen ja saatavilla kaikkialla.

Hammaslangan käyttö liittyi myös pienempään reikiintymisen riskiin ja hampaiden kiinnityskudossairauden parodontiitin riskiin.

Tutkimustulokset esitellään Yhdysvaltain sydänliitto AHA:n kansainvälisessä konferenssissa tässä kuussa.

Lue myös
Hoidolla on kiire: Tämä oire voi paljastaa vakavan aivoinfarktin
Suomessa aivohalvaukseen sairastuu noin 24 000 henkeä vuosittain. Adobe Stock / AOP

Suusta verenkiertoon

Suun ja yleisterveyden yhteydestä tiedetään jo paljon. Suussa mikrobeja on valtavasti ja osa niistä voi levitä verenkierron mukana kehoon niin, että riski sairastua esimerkiksi sydäntauteihin ja aivoinfarktiin kasvaa.

Aivoinfarktin taustalla on useimmiten valtimonkovettumatauti, eli sama tauti, mikä aiheuttaa esimerkiksi sepelvaltimotaudin.

Suun bakteerit voivat päästä verenkiertoon matala-asteisten tulehdusten yhteydessä, hammastoimenpiteen tai hammastulehduksen yhteydessä, varsinkin jos on suussa ennestään tulehduksia. Tämä voi nopeuttaa valtimonkovettumataudin kehittymistä ja vaikuttaa tulehduksen syntymiseen.

Esimerkiksi viime vuonna suomalainen tutkimus havaitsi, että hampaiden kiinnityskudostulehdus parodontiitti suurentaa merkittävästi aivoinfarktin riskiä alle 50-vuotiailla.

Sen lisäksi, että parodontiitti lisäsi aivoinfarktin riskiä, sen vaikeusaste oli yhteydessä aivoinfarktin vakavuuteen.

Toisessa suomalaistutkimuksessa taas selvisi, että tavalliset suun tulehdussairaudet kuten karies ja hampaan kiinnityskudostulehdus eli parodontiitti vaikuttavat hoitamattomina veren rasva-arvoihin kenties koko elämän ajan.

FAKTAT

Näin ehkäiset ongelmia:

  • Pinnalliseen ientulehdukseen tepsii hyvä hammashygienia. Pese hampaat kahdesti päivässä fluorihammastahnalla. Harjaus poistaa bakteerikerroksen hammaskiilteen pinnalta.
  • Suosi sähköhammasharjaa. Se vähentää plakkia tehokkaammin kuin tavallinen hammasharja.
  • Pese hampaat ennen aamupalaa. Niin kiilteen pinta ehtii kovettua ennen syömistä.
  • Hammasvälien puhdistukseen joko hammasväliharjoilla tai hammaslangalla kannattaa kiinnittää huomiota, sillä parodontiitti alkaa usein taka-alueen hammasväleistä. Lankaa hampaat ennen harjausta, silloin hammastahnan fluori pysyy jää vaikuttamaan hammasväleihin.
  • Ienverenvuoto harjauksen tai hammasvälien puhdistuksen yhteydessä on merkki tulehduksesta. Puhdista silloin hampaat entistä tarkemmin vuodosta huolimatta. Vuoto loppuu, kun tulehdus paranee.
  • Vältä tupakointia, sillä se lisää ientulehdusriskiä. Tupakoitsijan ientulehdus jää helposti huomaamatta, koska tupakointi supistaa ikenien verisuonia eikä verenvuotoa tämän vuoksi tule.
  • Hakeudu hammaslääkäriin, jos kuuma aiheuttaa vihlomista. Se kertoo yleensä alkavasta tulehduksesta. Jos kylmä vihloo, usein vihloville hampaille tarkoitettu hammastahna auttaa. Jos vaiva jatkuu pitkään samassa hampaassa, se kannattaa näyttää hammaslääkärille.
  • Käy hammaslääkärin tarkastuksessa säännöllisesti. Muutokset huomataan silloin ajoissa.
Videolla hammaslääkäri näyttää, miten ientulehdus oireilee suussa.

Juttu julkaistu ensi kerran 6.2.2025.